Hauskaa Koiramessuilla

Esiinnyimme Priman kanssa sunnuntaina Koiramessuilla koiratanssin Pohjoismaiden Mestaruuskisojen väliajalla. Prima on aiemmin melko helposti jännittynyt ja ahdistunut suurien koiranäyttelyiden koirapaljoudessa, mikä on ollut yksi syy siihen, ettemme ole viime vuosina hakeneet HTM-maajoukkueeseen. En ole halunnut viedä koiraa tilanteisiin, jotka se kokee ikäväksi vain, jotta pääsisin itse kilpailemaan.

Päätin kuitenkin lähteä esiintymään Messariin, sillä uskoin meidän pärjäävän nykyään paremmin. Päivä näyttelyssä oli myöskin melko lyhyt ja tiukan paikan tullen esiintyminen peruminenkin olisi onnistunut. Siis oiva harjoitustilaisuus, josta selvisimme oikein hyvin. Prima vaikutti päivän päätteksi rennommalta kuin aamulla saapuassamme sen sijaan, että se olisi ollut iltapäivästä stressaantuneempi kuten joskus aiempina vuosina. Kokosin ylös muutamia ajatuksia, joiden uskon olleen avuksi. Keinot ovat usein hyvin koirakohtaisia, mutta näitä pidän Priman kohdalla tärkeinä.

Priman terkut messukeskuksesta:

1.Valmistautuminen

Viimeisimmät päivät ennen esiintymistä pyrimme panostamaan hyvinvointia lisääviin toimintoihin , välttämään posentiaalisesti epämiellyttäviä tilanteita  sekä huolehtimaan riittävästä levosta. Kokemukset useidenkin päivien takaa voivat vaikuttaa käyttymiseen, joten edeltävät päivät voi käyttää onnistumismahdollisuuksien parantamiseen heikentämisen sijaan.

Kevythäkki kaivettiin ennakkon varastosta, sillä näyttelyssä häkki tulisi olemaan Priman lepopaikka. Halusin saada yhdistettyä häkkiin ja siellä olemiseen positiivisia tunnetiloja, joten Prima sai häkkiin luita syötäväkseen. Prima päätyikin ottamaan avonaisen häkin nukkumapaikakseen myös kotona.

2. Yhdessä

Näyttely-ympäristössä haastavimpia Primalle ovat siirtymät ahtailla käytävillä, joilla osa koirista saattaa vieläpä pyrkiä tervehtimään. Tilanteita on usein haastava ennakoida, sillä koiria ja ihmisiä saattaa putkahdella milloin mistäkin. Näissä tilanteissa on Prima pärjäsi hyvin, kun se sai tarvittaessa apua ja ohjausta. Vieressä kontaktissa kävely on Primasta mieluisaa ja sitä tehdessään se on myös helpompi sivuuttaa ympäristön ärsykkeet. Tallustellimmekin väkipaljouden joukossa yhdessä naureskellen. Prima myös tarjosi itsenäisesti epäselvissä tilanteissa kontaktia, jolloin saatoin opastaa sitä niin, että tilanteet pysyivät mukavina. Ei ole reilua jättää koiraa yksin tekemään päätöksiä haastavissa tilanteissa! Myös minulle  muilta ihmisiltä saamastani tuesta ja kannustuksesta oli apua – kiitos siitä!

3. Ei kiirettä

Vaikka aikataulu tikittäisi päälle, ei kannata tunkea siitä ahtaimasta rakosesta vaan odottaa hetken suman helpottamista. Ehkä jotain toista käytävää pitkin pääsisi kulkemaan mukavammin? Vaikka mahdollisuudet kontrolloida ympäristöä ovat rajalliset, voi omilla valinnoillaan jonkun verran vaikuttaa siihen, millaisiin tilanteisiin koiran päätyy. Miksi tehdä vaikeasti jos voi tehdä kivemmin?

4. Taukojen järjestäminen

Emme vaellelleet tuntikausia pitkin käytäviä vaan pidimme siirtymät reippaina. Väliajat Prima sai viettää mukavasti häkissä, johon sai jauhelihalla täytetyn Kongin evääkseen. Jännittävissä tilanteissa Prima on toisinaan aiemmin jättänyt herkut syömättä, joten pystyin käyttämään häkissä syömistä myös yhtenä mittarina Priman mielentilasta.

5. Palautuminen

Vaikka päivä meni todella hienosti, on se silti todennäköisesti ollut poikkeavuudessaan raskas. Illasta Prima sai nautiskella syömällä luuta ja lepäilemällä rauhassa.

Untitled design

One Comment on “Hauskaa Koiramessuilla

  1. Olipa hauska lukea tätä! Alle kirjoitan jokaisen kohdan. Ruun kanssa toimittu juuri noin. Ennen koetta pyritään laskemaan stressi tasoa ja vältetään mahdollisia aiheuttajia. Häkki meillä on koko ajan käytössä sisällä (pitää sitä pesänään) häkki joka kerta kisoissa mukana. Kun on häkin ulkopuolella (odotus/siirtymä) temppuillaan. Kiirettä vältetään, pyrin lähtemään rauhassa jo kotoa. Jos ei tapahdu mitään ollaan omassa pesässä tai lähdetään alueen ulkopuolelle kävelemään. Ruoka myös meillä stressi mittari.
    Palautuminen niin, että seuraavana päivänä ollaan vain kotosalla lenkkeilen. Ja niin, että ei ole peräkkäisinä viik.loppuina kisoja. Oma kokemus tästä kaikesta on, että toimii 🙂